11. tammikuuta 2018

Indiekirja esittelyssä: Kyllästynyt lohikäärmeisiin osa 1

Lupasin esitellä tarkemmin indiekirjoja, jotka tämän vuoden aikana luen. Nyt on ensimmäinen lukaistu, joten hommiin siis!


Harry Lichman - Kyllästynyt lohikäärmeisiin osa 1


Kryynin valtakuntaa kansoittavat myyttiset hirviöt, suuret sankarit ja vähäpukeiset tarjoilijattaret. Seikkailu saa alkunsa, kun Tennis Huolihaltia, Flimp Kulokassara ja Tassledorf Ohdaketassu kohtaavat toisensa vuosien jälkeen ja lähtevät Tappiin Asti -kapakkaan tapaamaan tuttaviaan Praistlin ja Connamon Majonesia. Lukijalle esitellään myös liuta kovin tutunkuuloisia hahmoja ja mielenkiintoisia kohtauksia.

Kyllästynyt lohikäärmeisiin parodioi tunnettua Dragonlance-fantasiasarjaa, mutta kirjailija on lukenut myös Sormusten herransa ja Forgotten Realmsinsa. Erinäisistä hahmoista on nostettu pintaan tuttuja piirteitä ja kärjistetty niitä. Hahmot ovat tunnistettavissa, mutta silti selkeitä parodiaversioita alkuperäisistä.

Kirja hieroo häpeilemättä fantasian kliseitä lukijan naamaan ja nauraa räkäisesti päälle. Kuvailu on monisanaista ja perusteellista ja meneekin usein varsinaisen kerronnan ja tarinankuljetuksen edelle. Sopan suola on mehustella miltei irvokkailla kuvauksilla, ei niinkään kertoa uutta ja omaperäistä tarinaa.

Tiedättekö ne tietyn Facebook-kaverin jokseenkin ylipitkät ja (muka)hauskat status-päivitykset, jotka kuvailevat jotain lievästi omituista mutta kuitenkin arkista tapahtumaa vuolaasti kielikuvia ja omalaatuisia sanavalintoja käyttäen? Tämä kirja on kokonaisuudessaan kuin tuollainen status-päivitys. Näille löytyy omat faninsa ja epäilemättä siis Lichmanin parodiateoksellekin. Voinkin kuvitella osan lukijoista hörähtelevän vuolaalle ja mehukkaalle kuvailulle.

Minä en valitettavasti edes hymähtänyt kertaakaan kirjaa lukiessa. Tosin jotkut ovatkin sanoneet minua huumorintajuttomaksi, mitä en toki itse allekirjoita. Pidän kenties vain hieman hienovaraisemmasta huumorista. Teksti sinänsä kulki ja oli selkeää luettavaa monisanaisuudestaan huolimatta, mutta kuvailu ja infodumppaus katkaisi tarinan etenemisen minun makuuni turhan usein. Myönnettävä on, etten muista, miten Dragonlancet pärjäävät tällä saralla, joten on täysin mahdollista, että tyyli jäljittelee ja parodioi alkuperäistä.

Myös kirjan taitto pisti minua silmään. Muutama vuosi sitten en olisi todennäköisesti huomannut mitään, joten tästä ei tarvitse lukijan välttämättä huolestua. En ole kovinkaan kokenut taittaja, mutta sen verran hommaa on tullut tehtyä, etten voi enää olla silmäilemättä taittoa kirjaa lukiessa. Kirjassa ei ollut lainkaan sisennyksiä kappaleiden alussa vaan kappaleen vaihtumisesta kertoi tyhjä rivinväli. Yleensä kirjoissa tyhjä rivinväli kertoo siitä, että myös kohtaus vaihtuu, mutta netissä sisentäminen ei välttämättä ole mahdollista, joten rivinväliä käytetään sen korvikkeena. Luultavasti nettimaailman käytännöt siis näkyvät taitossa. Lukemistahan tuo ei tietenkään haittaa, kun silmä tottuu.

Muutamat kirjoitusvirheet hyppäsivät tekstistä myös silmille, varsinkin viimeisessä luvussa. Näitä sattuu toki kaikille eikä oikolukijakaan aina huomaa jokaista pikkumokaa eli en tästä kauheasti sakottaisi. Virheetön teksti olisi tietysti silti toivottavaa, mutta onneksi kyse ei ollut mistään lukukokemusta musertavasta kirjoitusvirhetulvasta.

Kirja on kovin lyhyt (n. 70 sivua) ja tarina jää armottomasti kesken. Koska kyseessä on ensimmäinen osa, voi kenties olettaa, että jatkoa joskus ilmestyy. Nähtäväksi jää, seuraako tarina Syyshämärän lohikäärmeitä alusta loppuun vai ottaako se toisen suunnan yhdistelemällä eri fantasiateoksia entistä enemmän.

Loppujen lopuksi se, ettei minua naurattanut, taitto tai kirjoitusvirheet tai edes kirjan pituus eivät minua varsinaisesti haitanneet. Isoin ärsytys minulle olivat immersion rikkovat kuvailut ja vertauskuvat. Kun fantasiakirjassa puhutaan yhtäkkiä Pelastusarmeijasta tai Aalto-maljakoista, minun illuusioni tästä todellisuudesta erillisestä maailmasta yksinkertaisesti särkyy. Joku toinen ei ehkä koe tätä ongelmaksi, varsinkaan parodiassa, mutta itse olisin etsinyt hupaisat kielikuvat siten, että ne istuisivat maailmaan.

Summa summarum, sanoisin että Kyllästynyt lohikäärmeisiin voi sopia lukijalle, joka tykkää esimerkiksi Loru sorbusten herrasta -parodiateoksesta ja nauttii fantasiakliseillä revittelystä sekä ronskista kielenkäytöstä ja huumorista sekä siitä, että fantasiaelementtien lomaan on ripoteltu arkitodellisuudesta tuttuja asioita. Kannattaa kuitenkin varautua siihen, että ensimmäinen osa tosiaan loppuu, ennen kuin tarina pääsee kunnolla alkuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti