Helmikuun kirjat

Kuukausi on taas vierähtänyt ja kirjoja on tullut luettua. Edelleen tavoitteena on koko vuoden ajan lukea kaksi kirjaa kuukaudessa eli 24 kirjaa vuoden aikana. Tässäkin kuussa tuli ahmittua kolme teosta, joten nyt minulla on kahden kirjan puskuri. Ei siis hätää, jos jossain vaiheessa kohdalle osuu sellainen kuukausi, jolloin ei ehdi niin paljon syystä tai toisesta lueskella. Tosin lukujonossa olisi sellaisia tiiliskiviäkin, jotka voisi helposti laskea neljäksi kirjaksi, mutta joiden lukemiseen voi vierähtää kolme kuukautta. Hui.

Helmikuun teemaksi melkein muodostui Japani, mutta viimeisen kirjan kohdalla repäisin ja irrottauduin taas Nousevan auringon maata koskevista haaveistani. Onneksi fantasimaailmat ovat yhtälailla rakkaita, joten ei tuo siirtymä mitenkään pahalta tuntunut.




Vanhan Japanin taruja

Aloitin kirjan lukemisen tammikuussa, mutta sain loppuun vasta helmikuun puolella. Kyseisen teoksen löysin sattumalta Helsingin reissulla pop-up-kirjakaupasta. En ollut edes tiennyt, että tällainen on olemassa ja vielä suomeksi. Kun hintakin (5 euroa) oli kohdallaan, ei paljon tarvinnut miettiä, ostaako vai eikö.

Kirja oli mielenkiintoinen sukellus Japanin tarumaailmaan. Tyylillisesti kerronta oli samankaltaista kuin suomalaisissa saduissa, mikä voi toki olla myös kääntäjien aikaansaannosta. Häiritseväksi tekijäksi muodostui jotain pikkujuttuja, esim. mäyrästä puhuminen, kun kontekstin perusteella minusta kyseinen eläin olisi ollut selkeästi tanuki.

Kamala kaipuu Japaniin iski taas lukiessa. En millään malttaisi odottaa, että pääsen taas Nousevan auringon maahan. Toisaalta kirja myös herätti fiiliksen, että jos ikinä lapsia tulee hankittua, tämä pitää laittaa lukulistalle, kun ovat riittävän isoja.


Ilmari Vesterinen - Shintolaisuus - Japanin kansallisuskonto

Tämä kirja tuli hankittua aikoja sitten, mutta tartuin siihen nyt tuon satukirjan innoittamana. Oli vain pakko saada ahmia jotain lisää Japanista, joten uskontoa käsittelevä tietokirja oli loistava vaihtoehto. (Sivumennen sanoen yritin ensin jatkaa Sei Shonagonin Tyynynaluskirjaa, mutta siitä on tulossa kiinnostavuudestaan huolimatta ikuisuusprojekti.)

Tykkäsin kirjasta ja se tarjosi kattavan tietopaketin shintolaisuudesta sivuten samalla reilulla kädellä buddhalaisuutta ja hieman kevyemmin kristinuskoa. Osa tiedosta oli minulle ennestään tuttua, mutta kirja sisälsi myös paljon uutta. Nyt tiedän enemmän Japanin politiikasta, pyhäköiden rakentamisesta ja jopa kouluajoista asti karttelemastani maailmansotahistoriasta. Kyllä, minä luin jopa ne toista maailmansotaa käsittelevät osuudet, vaikkei voi sanoa, että ne tässäkään kirjassa olisivat olleet lempikohtani.

Mielenkiintoisinta minusta kirjassa olivat osuudet, joissa puhuttiin kameista, riiteistä ja pyhäköistä. Uskonnon ymmärtämiseksi täytyy kuitenkin käsitellä myös kontekstiä, johon se asettuu. Pitää ottaa huomioon historia ja sekä menneisyyden että nykyhetken poliittinen ilmapiiri. Mielestäni tämä kirja pystyikin avaamaan shintolaisuutta riittävän monelta eri kannalta jäämättä silti liian pinnalliseksi.

En silti uskalla sanoa, että ymmärtäisin shintolaisuutta täydellisesti. Se ei kai länkkärille ole edes mahdollista. Kirja jätti siis nälän edelleen kytemään. Jostain on saatava lisää tietoa. Syystä tai toisesta shintolaisuus kiinnostaa minua koko ajan enemmän... siitäkin huolimatta, että myös sen historiaan liittyy synkkiä asioita.


Maria Carole - Tulen tyttäriä

Helmikuun kolmanneksi kirjaksi valikoitui jotain ihan muuta kuin Japani-juttuja. Olin jo jonkin aikaa halunnut lukea Tulen tyttäriä ja kun vihdoin olin saanut sen tilattua, piti siihen sitten heti tarttuakin.

Tiesin teoksesta sen verran, että se on fantasiaa, muttei mitään eeppistä maailmanpelastusta vaan enemmänkin romanttista draamaa. Odotin siis mielenkiinnolla, mitä on edessä ja yllätyin positiivisesti. Tarina piti otteessaan aivan viimeiseen pisteeseen asti ja saatoin lopulta tirauttaa jopa pari onnenkyyneltä. Vaikka melkein arvasin, mikä on lopputulema, jännitin sitä silti ja olin äärimmäisen onnellinen, kun odotukset täyttyivät. Ei voi siis sanoa, että tarina kokonaisuudessaan olisi ollut yllättävä, mutta missään kohtaa se ei kyllä minua haitannut.

Sen verran hyvä maku tarinasta jäi, että seurailen mielenkiinnolla, mitä Carolelta seuraavaksi ilmestyy. Tätä voisi myös suositella niille lukijoille, joita perinteinen maailmanpelastaminen ei juuri nyt napostele, mutta fantasia houkuttelisi silti. Miksei toki muillekin! Sanoisin, että tarina on tyyliltään sellainen, ettei tarvitse olla edes erityisen kiinnostunut fantasiasta genrenä.

2 kommenttia

  1. En tiennytkään, että japanilaisia taruja on suomennettu. Pitääkin etsiä tuo opus jossain vaiheessa omiin käsiin. Pidän japanilaisista legendoista valtavasti, erityisesti kitsuneista. Ja heti teki mieli aloittaa taas Okami pitkästä aikaa, sehän nojaa aika paljon paikallisiin taruihin. ;)

    Kiva kuulla, että Tulen tyttäriä maistui sinullekin. Odotan kans innolla mitä Carole tekee seuraavaksi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en tiennyt tuollaisesta kirjasta. Tosiaan ihan sattumalta osui käteen pop up -kirjakaupassa. Okami on kyllä nätti peli. Itse en ole sitä pelaillut, kun meillä on se Wiille ja minä ja Wiin ohjain ei oikein tulla juttuun :D

      Toivotaan, että Carolelta tulee lähivuosina jotain uutta :)

      Poista