Leikisti NaNo, oikeasti lehtijulkaisu

Marraskuu on ehtinyt hyvin käyntiin. Sovin parin kaverin kanssa ns. varjo-NaNoWriMosta, joten olen nyt sitten yrittänyt myös kiltisti tuottaa tekstiä Wordin puolella. Tämä on osoittautunut yllättävän haasteelliseksi, koska elämä tunkee nyt monessa muodossa tielle. En viitsi ruveta avautumaan siitä, mikä kaikki tuntuu yhtälössä mättävän, mutta rehellisesti sanottuna väsyttää ja tekisi vapaalla vain mieli vetää peitto korviin kirjoittamisen sijaan.

NaNo on siis tänä vuonna minulle silkkaa leikkimistä. Olen viikossa saanut aikaan vajaat 3000 sanaa enkä tiedä, paraneeko tuo luku paljoakaan. Olen skeptinen ja vihaan omaa saamattomuuttani. Haluaisin nauttia kirjoittamisesta, mutta tällä hetkellä lähinnä stressaan siitä. Ehkä tunne jossain kohtaa helpottaa, kun elämä ei taas rajoita ajankäyttöä niin paljon kuin tällä hetkellä.

Jotain on sentään oikeastikin tapahtunut. Päijät-Hämeen Yrittäjien tuoreimmassa lehdessä on nimittäin ihan painettuna minun kirjoittamani juttu. Kukaan ei kyllä maininnut minulle etukäteen, että se sinne päätyisi, mutta tietenkään tästä ei kannata valittaa. Asiahan on ehdottoman positiivinen.

Tuosta kuvasta juttua ei kannata yrittää tihrustaa vaan on parempi käydä lukemassa se täältä. Jeren duunimatkasta tuli nyt sitten ensimmäinen lehtijulkaisuni, ja kyllähän se pisti hymyilyttämään, kun työkaveri kiikutti lehden minulle perjantaina nähtäväksi. Jotenkin se näyttää ja tuntuu ihan erilaiselta kuin verkkosivuilla oleva tarina, vaikka se tasan sama juttu onkin. Mistä lie johtuu...

Kai tässä pitäisi muistutella itselleen, että vaikkei NaNo juuri etene, olen jotain silti saanut aikaan. En ole vain pyöritellyt peukaloita ja löllinyt sohvannurkassa vaan tehnyt hommiakin ihan koko syksyn. Ja lisää tekemistä on luvassa vielä ennen joulua, jolloin toivon mukaan ehdin edes vähän lomaillakin.

Ja ehkä NaNokin vielä pikkuisen etenee. Päässä kyllä tapahtuu paljon, mutta jostain syystä ne tapahtumat eivät vain nyt ehdi valua näppäimistön kautta näytölle. Tarvitsisin päähäni USB-portin, jonka kautta siirtää kaikki tarinat aivoista suoraan tietokoneelle. Tosin tuloksena saattaisi olla melkoista soopaa, kun ajatuksilla on ikävä tapa heilahdella vähän sinne sun tänne.

Tämäkin postaus oli nyt vähän tällainen tynkä, jolla ei ollut sen suurempaa sanomaa. Ehkäpä seuraavaksi postailen taas pitkästä aikaa tukkakuvia. Kävin nimittäin perjantaina kampaamossa ja käynti oli oikein poikkeuksellisen kiva (jopa minulle, vaikka ahdistun kampaamososialisoinnista).

2 kommenttia

  1. Onnittelut lehtijutusta! Kyllä saavutukset tuntuvat aina hyviltä ja jostainhan me kaikki aloitamme. :)

    En kannata nanosta stressaamista. Se ei aina sovi elämäntilanteeseen ja onhan siinä ihan mieletön duuni, etenkin jos kirjoittaa suomeksi. Nanota voi loppujen lopuksi koska vain, joten jos tuntuu, että stressitaso nousee kauhean korkealle, niin kannattaa jättää leikki suosiolla kesken.

    Minulla on ollut paljon taukovuosia, keskeytyksiä ja nykyään teen puolinanoja. Voin sanoa, että nautin nyt paljon enemmän kuin kirjoittaessani uupuneena tuplananoa. Suorittaminen kun ei ole itseisarvo. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset onnitteluista! :)

      Juuri tuon stressin takia en uskaltanut virallisesti NaNoon lähteäkään mukaan, en ole siis sivulle edes rekisteröitynyt. Nyt kuitenkin onnistuin kehittämään stressi, vaikka kyse on vain varjopuuhastelusta. Mieskin alkoi jo näin viikon jälkeen huomautella asiasta, joten lienee syytä yrittää löysätä pipon nyörejä... Harmittaa vain, kun kirjoittaminen on sitä, mihin haluaisin keskittyä, mutta sitten muut hommat tulevat tielle.

      Mutta olet oikeassa siinä, ettei suorittamaan kannata pelkästään lähteä. Harvemmin siitä mitään hyvää seuraa.

      Poista