Lukupäiväkirja 22/2017: Grimgar of Fantasy and Ash


Ao Jyumonji - Grimgar of Fantasy and Ash vol. 1


Hankin Grimgarin ensimmäisen osan, koska olin kuullut hyvää animesta ja halusin testata alkuperäisteoksen. Tarinan lähtötilanne on mielenkiintoinen: joukko nuoria herää oudossa maailmassa eikä muista menneisyydestään mitään. Kyseessä on animessa, mangassa ja japanilaisissa lyhytromaaneissa useahkosti esiintyvä isekai-asetelma. Isekai tarkoittaa toista maailmaa ja näissä tarinoissa päähahmo siirtyy meidän tuntemastamme todellisuudesta toisenlaiseen, usein fantasiaelementtejä sisältävään maailmaan. Aika monessa tarinassa (ainakin viime vuosina) tämä maailma on sisältänyt vahvoja pelillisiä elementtejä ja joissain ollut jopa suoraan peli, esim. Sword Art Onlinessa ja Log Horizonissa. Yhteistä näille maailmoille usein on, ettei poispääsy ole yhtä helppoa kuin saapuminen.

Myös Grimgar lainaa vahvasti japanilaisten roolipelien maailmasta, ja valitettavasti se on myös sen heikkous. On ikävää sanoa näin, koska rakastan japanilaisia roolipelejä ja vedän niistä paljon inspiraatiota omaan kirjoittamiseen, mutta totuus on, ettei kaikki pelissä toimiva vain toimi tekstissä. Kun kirjassa keskitytään kymmeniä sivuja putkeen siihen, että sankarijoukko lahtaa maahisia saadakseen kykyjään kehitetyksi, minä alan haukotella. En innostu tästä grindaamiseksi kutsutusta puuhasta monissa peleissäkään, mutta vielä puuduttavampaa se on luettuna.

Toinen synti, johon Grimgar syyllistyy, on infodumpaus. Kirjan alku on täynnä kerrontaa siitä, millainen maailma on ja pitkiä selostuksia esimerkiksi rahan ja pankkijärjestelmän käytöstä. Tiedot ovat ehkä tarpeellisia, mutta ne olisi voinut myös ujuttaa muun kerronnan lomaan. Minulle ei tuosta dumppauksesta jäänyt edes kunnollista mielikuvaa, koska yksinkertaisesti vain kyllästyin siihen ja aloin lukea harppoen.

Tutut animekliseet tulivat tarinassa myös äkkiä vastaan. Jokaisella hahmolla tuntuu olevan oma tiukka lokeronsa, mutta tämähän toki voi korjaantua seuraavissa osissa, kun tarina pääsee eteenpäin. Eniten minua kuitenkin riepoi useimpien naishahmojen käsittely. Yksi on ujo ja kuvittelee olevansa lihava, vaikkei ole, ja toinen puhuu kuin olisi viisivuotiaan tasolla. Heidän tärkeimmät ominaisuutensa ovat ulkonäkö ja kuppikoko. Erään nuoren naisen pienet tissit ovat myös eräälle mieshahmolle jatkuvasti pätevä syy haukkumiseen sekä mielipiteiden mitätöimiseen. Koska tokihan mielipiteiden arvokkuus mitataan kuppikoolla... eiku...

Erityisen suurta ärtymystä minussa herätti myös "se pakollinen onsen-jakso", kuten näitä kohtauksia animen puolella kutsutaan. Onsen on japanilainen kuuman lähteen päälle rakennettu kylpylä. Hahmot menevät sinne ja pojat totta kai yrittävät tirkistellä tyttöjen puolelle. Luonnollisesti he pääsevät todistamaan sitä, mitä nyt aina kylpylöissä naisten puolella tapahtuu. Tytöt kehuvat toistensa tissejä ja vähättelevät omiaan ja lopulta pitää päästä puristelemaan niitä toisen tisuleita, kun ne ovat niin söpöt, isot ja ihanat, vaikka nyt ihan heteroita ollaankin. Normipäivä joo, tätä näen aina kylpylöissä, uimahalleissa ja julkisissa saunoissa.

(Kaikesta valituksesta huolimatta tykkään kyllä animesta, mutta pakolliset onsen-jaksot yms. on jo niin nähty. Turha seksualisointi ja hölmöt, psykologisesti epäuskottavat, ainoastaan mieskatsojien tai -lukijoiden iloksi mukaan kirjoitetut tissien puristelut ja pantsujen vilautukset myös tympivät. Onneksi muutankin katsottavaa kuitenkin löytyy.)

Grimgarissa oli siis paljon kaikenlaista tauhkaa, joka meinasi saada minut useampaan kertaan jättämään kirjan kesken. En kuitenkaan tehnyt niin, koska kaiken tauhkan alla piileskeli oikeasti kiinnostava tarina, jossa on potentiaalia kasvaa monikerroksiseksi ja kiehtovaksi. Silloin kun juoni eteni ja hahmot tekivät muutakin kuin taistelivat, tekstiä tuli suorastaan ahmittua. Kirjalla oli siis ehdottomasti hetkensä, mutta toisaalta myös ne pohjanoteerauksensa. Ehkä en siis ollut kohderyhmää, vaikka pelaaja olenkin.

Animesta olen nyt katsonut ensimmäisen jakson ja voisin ehkä toisenkin testata. Epäilemättä sielläkin ne pakolliset tissien puristelut tulevat vielä vastaan, mutta kaipa siitäkin selviää. Täysin varma en kuitenkaan ole, jaksanko tarttua Grimgarin seuraavaan osaan kirjana.

Ei kommentteja