Anna Kaija

Löysin Beth Revisin Across the Universe -trilogian sattumalta. Ensimmäinen osa vain sattui käteen kirjakaupassa ja päätin kotiuttaa sen. Lukaisin kirjan neljässä päivässä ja muutamaa kuukautta ahminen toisen osan. Sen jälkeen laskeutui hiljaisuus. Kolmatta ei käännetty suomeksi koskaan. Nyt vuosia myöhemmin päätin lopulta ostaa sen englanniksi.

Amy ja Elder ovat jättäneet Godspeed-avaruusaluksen taakseen rohkean joukon kanssa. On Elderin väestä on kuitenkin jäänyt Godspeediin, vaikka avaruusalus on hiljalleen tuhoutumassa. Vieras planeetta kuulostaa liian pelottavalta.

Planeetalla Amy herättää vanhempansa sekä muut sotilaat, jotka on alun perin tarkoitettu suojelemaan uudisasukkaita planeetan mahdollisia vaaroja vastaan. Näitä vaaroja näyttääkin riittävän, kun vihamieliset lentoliskot ja salaperäiset alkuasukkaat alkavat harventaa uudisraivaajien joukkoa hälyttävää tahtia.

Niin paljon kuin pidin kirjasarjan kahdesta ensimmäisestä osasta, on kolmas minusta kaikkein kiinnostavin. Se piti jännityksessä ja pakotti elämään jokaisen piinaavan hetken Amyn ja Enderin kanssa. Toisaalta koin myös avuttoman kiukun tunteita, kun itsenäisestä Amysta kuoriutui kiukutteleva teini vanhempien herättyä. Toki vanhemmat myös kohtelivat häntä sellaisena, ja tuttuihin rooleihin on jopa turvallista asettua, joten psykologisesti hahmojen käytös oli uskottavaa. Ärsyttävyyttä se ei silti vähentänyt. Onneksi Amy myöhemmin otti jälleen ohjat omiin käsiinsä eikä typistynyt valittavaksi pikkutytöksi.

Kun mietin kirjasarjaa kokonaisuutena, minusta tämän kirjan olisi pitänyt olla toinen osa. Matka alkaa (Across the Universe) ja Miljoona aurinkoa (Million Suns) olisi voinut yhdistää yhdeksi kirjaksi ja jälkimmäisen korvata Shades of Earthille. Trilogian kolmas osa olisi sitten voinut käsitellä planeetan "valloittamisen" jälkeistä elämää, joka nyt jäi täysin auki ja josta olisi varmasti saanut myös mielenkiintoisen kertomuksen aikaan.

Revis on kuitenkin ilmeisesti itse sanonut, ettei alun perin uskonut planeetalle päästävän ollenkaan. Tämä huomio selittääkin kirjasarjan hassun painotuksen, kun kaksi ensimmäistä kirjaa sijoittuvat puhtaasti Godspeedille.

Joka tapauksessa pidin sarjasta ja sen erilaisesta otteesta scifiin. Young Adult -romanssin ja scifin yhdistelmä toimi yllättävän hyvin ja tarina pysyi kiehtovana myös muista syistä kuin avaruuselementin vuoksi. Voisin lukea lisääkin tämän tyyppisiä kirjoja.

Sain Kristiina Vuorin Neidonpaulan viime vuonna joululahjaksi. Nyt syksyn pimeinä iltoina siihen tuli vihdoin tartuttua eikä päätös ollut lainkaan huono. Kirja viihdytti ja piti otteessaan viimeiseen pisteeseen saakka.

Neidonpaula on itsenäistä jatkoa Näkijän tyttärelle ja sijoittuu 1400-luvun Suomeen. Tarinassa historia ja fantasia kietoutuvat yhteen vyyhdiksi, jonka lukija haluaa purkaa loppuun saakka. Truda ja Brita ovat kaksosia, samanlaisia ja samalla hyvin erilaisia. He ovat lapsesta saakka olleet erottamattomia, kunnes Brita päätyy noviisiksi luostariin ja Trudan tie vie kohti järjestettyä avioliittoa. Yhteys siskoksien välillä ei kuitenkaan katkea luostarin muuriin, mutta kun molempien mielen valtaa sama rakkaus, ovat välit jo koetuksella.

Neidonpaula käy läpi Trudan elämää neitovuosista aina aviotumiseen asti. Truda kamppailee Ilveksen suvun verenperintönä tulleen näkijän kykyjen kanssa. Hän ei halua käyttää niitä, muttei pysty täysin näkyjä estämäänkään, vaikka kokee ne syntisiksi. Hän pelkää paljastumista ja noidaksi leimautumista sekä rakkaansa menettämistä kykyjensä vuoksi. Trudan sisäinen kamppailu nousee isoksi teemaksi kaiken kestävän rakkauden ohella.

Kirja on kiehtova yhdistelmä historiaa ja fantasiaa. En voi sanoa tuntevani historiaa kovinkaan tarkasti, mutta kirjan tapahtumat vaikuttivat uskottavilta, samoin henkilöhahmot. Pidin myös siitä, että kirjan lopussa oli avattu niin historiallisia faktoja kuin sanastoakin. Näitä tärkeämpää kuitenkin oli juonen soljuminen eteenpäin. Tarina kulki kuin huomaamatta Trudan polun edetessä mutkitellen kohti määränpäätään. Jännitys lopputuloksesta säilyi viimeiseen pisteeseen saakka.

Tavallaan olisin halunnut vielä tietää, mitä kirjan lopun jälkeen tapahtui. Toisaalta se olisi jo oma tarinansa ja lopetus ehkä tapahtui juurikin oikeassa kohdassa. Yksi tarina on kerrottu ja lukija voi itse päätellä, mitä sen jälkeen tulee. Kaikkea ei tarvitse tyrkyttää hopeavadilla.