Anna Kaija

Palautteen antaminen on vaikea laji. Siihen on olemassa ohjeita, hampurilaismallia sun muuta. Varsinkin jos tehdyn työn tulos ei miellytä, voi palautetta olla hankala antaa. Jos asia ei ole äärimmäisen tärkeä, on helppo sanoa, että tulos oli "ihan kiva". Se ei kuitenkaan palvele tekijää eikä tilaajaa sen enempää. Jos tyytyy "ihan kivaan", saa sitä jatkossakin tai voi jäädä seuraavalla kerralla jopa saamatta kokonaan.

Olen ollut tilanteissa, joissa minun on pitänyt antaa palautetta asiasta X. Toisinaan se on helppoa, löytyy niin hyviä kuin huonojakin puolia ja olen pyrkinyt niistä kertomaan reilusti ja avoimesti, mutta myös rakentavasti. Toisinaan tulee vastaan jotain sellaista, mistä ei oikein haluaisi edes antaa palautetta, koska edessä on ehkä jotain keskinkertaista tai sitten niin huonoa, ettei halua pahoittaa tekijän mieltä kertomalla todellisia ajatuksiaan. Silloin on helpointa laukaista tuotoksesta, että se on ihan kiva.

Tuo sanapari, jolla voi kuitata palautteen, on itse asiassa varsin paljon puhuva. Toki se voi rehellisesti tarkoittaa sitä, että jokin oli ihan kiva. Jos sanoja sen näin tarkoittaa ja vastaanottaja vielä samalla tavalla tulkitsee, kaikki on hyvin ja voidaan jatkaa eteenpäin.

Usein kuitenkin törmään siihen, että ihan kivalla kuitataan asia, jota ei haluta lähteä ruotimaan. Kaksi sanaa piilottavat taakseen jotain ihan muuta.

"Ihan kiva (mutta oikeasti kyllä aivan surkea, mutta nyt ei ole aikaa paneutua asiaan eikä tämä nyt niin tärkeää ole)."

"Ihan kiva (mutta ei kyllä hyväkään. Annetaan kuitenkin olla, kun et parempaakaan pysty tai ainakaan minä en ala opettamaan)."

"Ihan kiva (mutta ei kyllä nyt ollut sitä, mitä oikeasti halusin)."

Ja niin edelleen. Kun tuttavien kanssa keskustelee, noihin kahteen sanaan verhotaan paljon tyytymättömyyttä. Tarkoituksena on se, ettei tekijä loukkaannu kritiikistä. Se on helpompaa kaikille, se on sosiaalisesti okei. Se ei kuitenkaan ole rehellistä.

Voidaan tietysti pohtia sitä, onko rehellisyys aina tarpeellista vai ovatko valkoiset valheet parempi vaihtoehto. Se on kuitenkin eri keskustelu. Koska kirjoittamisessa ei kehity ilman rehellisyyttä, en pidä tätä keskustelua tässä kohtaa relevanttina.

Oletetaan, että tilaaja tilaa kirjoittajalta tekstin vaikkapa blogiinsa. Hän antaa ehkä joitain kriteerejä ja kirjoittaja pyrkii sitten parhaansa mukaan niitä noudattaen tekstin tuottamaan. Mukaan ehkä sujahtaa virhe tai pari, jää pois jotain oleellista tai kieliasu ei syystä tai toisesta osukaan ihan nappiin, vaikka sisältö yleisesti olisi ok.

Jos tilaaja tässä kohtaa toteaa kirjoittajalle, että teksti on "ihan kiva" ja jättää asian siihen, hän saa juuri sellaisen tuotoksen, jollaista siinä vaiheessa kädessään pitelee. Jos se on riittävä, asiassa ei ole ongelmaa. Sen sijaan, jos takana päin jupistaan, etten kyllä enää tilaa tältä tyypiltä ja ei se osannut kirjoittaa tuotakaan oikein ja tyyli oli ihan väärä, ollaan huonolla tiellä.

Tilaajalla on vastuu siitä, että hän antaa tekijälle palautetta lopputuloksesta. Tekstiin on täysin hyväksyttävää pyytää korjauksia, mikäli siinä on jotain pielessä. Ainakin omasta puolestani voin sanoa, että neuvottelen mieluummin muutoksista tilaajan kanssa ja pääsen siten kaikkia osapuolia tyydyttävään ratkaisuun kuin otan vastaan "ihan kivan" ja sitten mutkan kautta kuulen, että metsään meni.

Mainittu sanapari on palautteena vaarallinen myös sen takia, että sen taakse voi kätkeytyä noita piilomerkityksiä. Vaikka kritiikin jättää sanomatta, voi palautteen vastaanottaja lisätä sen sanojen perään. Toki tällöin on kyse hänen omasta tulkinnastaan ja kyseinen tulkinta voi olla täysin väärä ja harhainen. Se on kuitenkin tehty ja vaikuttaa jatkossa toimintaan.

Voi olla niin, että "ihan kivalla" palkittu tekijä ei enää kyseiseltä tilaajalta ota töitä vastaan (ellei ole syystä tai toisesta siihen velvoitettu / pakotettu). Jos tilaaja olikin aidosti tyytyväinen, tällainen lopputulos ei siis ole toivottu. Tai jos tilaaja on tekijän tuotoksista kuitenkin jollain tapaa riippuvainen, ollaan myös hankalassa tilanteessa.

Vaikka kyse olisi työskentelystä, joka jatkuu palautteesta ja sen laadusta riippumatta olosuhteiden pakosta, "ihan kiva" voi jäädä kaihertamaan ihmisten välille. Se ei ole kovin motivoiva palaute, joten vähintäänkin se vaikuttaa työskentelymotivaatioon ja siten mahdollisesti tulevan työn jälkeen. Valitettavasti vaikutus voi olla negatiivinen.

Palautteen antajalle suosittelisin aina perustelemista. Tiedän, että ihmiset ovat kiireisiä, mutta ei kai kenelläkään niin kiire ole, ettei voi lisätä parin sanaan perään muutamaa muuta. On ihan okei sanoa, että tuotos oli "ihan kiva", mutta kannattaa perään kertoa, miksi se oli sitä. Silloin tekijä tietää onnistuneensa ja pyrkii jatkossakin samanlaiseen lopputulokseen.

Jos lopputulos taas ei miellytä syystä tai toisesta, sen "ihan kivan" voi suosiolla heittää roskakoriin. Ihmiset eivät mene rikki rehellisestä ja rakentavasta palautteesta, kunhan sen sanoo asiallisesti, ystävällisesti ja henkilökohtaisuuksiin menemättä. Kun tuotoksessa mättää jokin, kerro se ja kerro myös, miten toivoisit sen korjattavan. Jos et osaa ehdottaa korjausta, sano ainakin se, missä mättää. Muuten tekijä ei pysty hoitamaan asiaa, hän ei ole ajatustenlukija.

Kirjoittajille (ja miksei kaikille muillekin tekijöille) suosittelen puolestaan aktiivisuutta. Älkää tyytykö "ihan kivaan", älkääkä maalailko sen takia hirviöitä ikkunoidenne peitoksi. Hirviöt ovat ikäviä ja pimentävät luovuuden huoneen. "Ihan kiva" voi tarkoittaa sitä, että onnistuit, teit hyvää työtä ja vastaanottaja on iloinen. Toki sen takana voi myös piileksiä tyytymättömyyttä.

Oleellista on, että tekijänä et voi tietää, mitä palautteenantaja todella tarkoitti. Et ole ajatustenlukija. Palautteenantajalla on vastuu omista ajatuksistaan ja sanoistaan sekä siitä, että hän tilaa sellaista, mitä haluaa. Sinulla on vastuu kysyä, jos palaute jää vaivaamaan. Jos ja kun "ihan kiva" jättää epämääräisen ja ikävän olon, kysy, miksi tuotos oli sellainen ja olisiko siihen kaivattu jotain lisää. Jos saat vastauksen, voit olla tyytyväinen ja jatkaa työskentelyäsi tai korjata tuotosta, mikäli siihen on tarvetta. Mikäli palautteenantaja ei halua ilmaisuaan tarkentaa, ei asia ole enää vastuullasi.

Halusin kirjoittaa aiheesta, koska "ihan kiva" on palautteena kummitellut melkein yhtä kauan kuin olen kirjoittamista enemmän ja vähemmän vakavissani harrastanut (luultavasti sanaparikummitus on ollut olemassa paljon kauemminkin). Keskusteltuani asiasta useita kertoja muiden kirjoittajien kanssa, tulin siihen tulokseen, että pari viatonta sanaa voi muodostua melkoiseksi möröksi tai vähintäänkin aiheuttaa turhautumista.

Ymmärrän senkin, että varsinkin Internetin ihmemaassa ei välttämättä pysähdytä sen enempää ajattelemaan, kun toisten juttuja kommentoidaan. "Ihan kiva" on helppo kirjoittaa ja jatkaa eteenpäin. Satunnaisen kommentoijan kohdalla se varmasti herättääkin lähinnä olankohautuksen tai ehkä joskus jopa hymyilyttää.

Sen sijaan, kun puhutaan tilaustöistä tai muuten vakavammasta palautteenannosta, "ihan kiva" on turmiollinen tie. Olen ehkä siihen itsekin joskus sortunut, mutta tässä kohtaa pyrin ehdottomasti parantamaan tapani. Ei tyydytä "ihan kivaan", ei sen enempää palautteenantajina kuin sen vastaanottajinakaan. Sopiiko?

PS. Ihan pakko on vielä mainita, että omat esilukijani ovat kyllä aivan mahtavia eikä kukaan heistä ole sanonut tekstistäni sen olevan ihan kivaa. Kiitos siitä!

Minun oli tarkoitus ryhtyä editoimaan Tulen tahtoa heti syyskuun viides päivä. Olin laatinut hienon aikataulun ja kaikkea. Kesken Tracon-viikonlopun tulin kuitenkin todella kipeäksi, iski sellainen kurkkukipu ja väsymys, että oksat pois. Eipä siinä seuraavana maanantaina juuri koneen ääreen istuttu. Flunssa piti sairastella ja Englantiinkin matkustaa, joten oikeasti pääsin aloittamaan vasta 18.9.

En ole itse asiassa vieläkään täysin toipunut tuosta flunssasta. Sain päivää ennen Englantiin lähtöä antibioottikuurin, joka hiljalleen reissun aikana helpotti oloa, mutta jonkinlaisessa väsymyskoomassa mentiin. Kuuri loppui vasta 19.9. ja sen jälkeen olo oli pari päivää ihan kohtalainen, mitä nyt väsytti iltaisin töiden jälkeen julmetun paljon. Torstaina palasi kurkkukipu, joten saa nähdä, pitääkö tässä lähteä kiusaamaan lääkäriä uudestaan.

Väsymyksestä huolimatta pakersin iltaisin editointihommia päivätyön jälkeen. Välillä oli sellainen olo, etten vain pysty ja jaksa, että hommaa on ihan liikaa eikä ajatus kulje yhtään. Olen ollut vielä tavallistakin epäinnostuneempi editoimisesta tai ylipäätään mistään, koska väsyttää ja haluaisi vain nukkua.

Hah, mutta siitä huolimatta sain homman tehtyä! 

En tietenkään saanut viikossa editoitua koko Tulen tahtoa. Minulla on tavoite jokaiselle viikolle erikseen ja sain kursittua kasaan tuon ensimmäisen viikon tavoitteen. Toivon mukaan seuraavat ovat vähän helpompia, täytyyhän tämän flunssan joskus loppua.

Minulla oli tällä kertaa neljä esilukijaa käsikirjoitukselle. Kaikkien huomioiden läpi käyminen on hidasta, mutta toisaalta myös antoisaa. Eri ihmiset ovat kiinnittäneet huomionsa erilaisiin asioihin, mikä on hyvä asia. Toista ei ole kiinnostanut jokin seikka lainkaan, toiselle se on ollut todella tärkeä. Osa on merkinnyt bongaamansa kirjoitusvirheet, osa sivuuttanut ne täysin. Tosin en keltään olettanutkaan, että kukaan varsinaisesti ryhtyisi oikolukemaan töhmellyksiäni. Merkinnät joka tapauksessa helpottavat elämää, kun osa virheistä on valmiiksi havaittu.

Esilukijoiden joukossa on tyyppi, joka on kirjannut ylös lähinnä kriittiset huomionsa, hänen vastapainonaan on eräs, jolla ei ollut kuin positiivista sanottavaa. Kaikki palaute on kuitenkin yhtä tervetullutta. On mukavaa kuulla, että lukija on viihtynyt, mutta arvokkaita ovat huomautukset myös siitä, kun jokin asia ei vain toimi.

Onnistuin nappaamaan joukkoon tällä kertaa myös yhden ns. kohderyhmään kuuluvan esilukijan eli JRPG:tä pelanneen henkilön (tai mistä minä tiedän, vaikka joukossa olisi useampi kaappipelaaja). Hänen kommenteistaan olen saanut näkemystä siitä, miten ehkä ajattelemani kohderyhmä asioihin suhtautuu ja se on myös ollut arvokasta tietoa. Joukossa on ollut sekä kritiikkiä, pohdintaa että positiivisia nostoja. Antoisaa luettavaa siis.

Monesti puhutaan siitä, kuinka kritiikki on tärkeää, koska se auttaa kehittymään ja viemään asioita eteenpäin. Tottahan se on. Itse ei välttämättä pysty näkemään omia virheitään eikä aina osaa hahmottaa, mikä käsikirjoituksessa mättää, vaikka tietäisi jollain tasolla, ettei kaikki toimi. Toinen pystyy osoittamaan nämä kohdat ja hyvässä lykyssä vielä perustelee, miksi ajattelee siten kuin ajattelee. Joskus jopa tarjoaa korjausehdotuksen, minkä kirjoittaja voi toteuttaa tai olla toteuttamatta oman harkintansa mukaan.

Positiivisella palautteellakin on silti tärkeä rooli. Tietysti jos saa pelkästään sitä, ei kehittymistä välttämättä tapahdu. Jos kuitenkin saa pelkkää kritiikkiä eikä koskaan mitään positiivista, täytyy olla aika vahva persoona, ettei se kolauta millään tavalla. Itse ainakin koen positiivisen palautteen voimauttavana ja vahvistavana. Kun (esi)lukija nostaa vaikkapa jonkin yksittäisen kohdan ja kertoo, millaisia ajatuksia ja tunteita se on hänessä herättänyt, tai paljastaa nauraneensa jollekin asialle tai tykänneensä jostakin, se kertoo siitä, että olen tehnyt jotain oikein.

Itse ryven editointivaiheessa aina kamalassa suossa, jossa kaikki on oletusarvoisesti kamalaa kuraa ja mikään ei toimi. Kaikkea pitää tuijottaa sillä silmällä, että siinä on kuitenkin jotain vikaa. Tämä siis on ihan omien korvien välissä tapahtuvaa dissaamista eikä liity esilukijoihin millään tavalla. En siis suhtaudu esilukijoiden antamaan kritiikkiin niin, että rypisin vielä enemmän suossa vaan otan arvokkaat vinkit vastaan keinona parantaa lopputulosta. Itse ruoskin itseäni vähän kaikesta ja oletan olevani surkea. En tiedä, mistä tämä kumpuaa, täysin järkevää ajattelua se ei missään nimessä ole.

Tuohon palauttavaksi lääkkeeksi se positiivinen palaute sitten toimii kivasti. Tosin välillä hämmästelen, että tykkäsikö kyseinen henkilö ihan oikeasti tuosta kohdasta, oliko se tosissaan. Enhän minä voi kirjoittaa mitään hyvää! Mitä se nyt horisee? Mutta hyvä, että horisee. Minut tarvitsee aina välillä vetää itse muodostamastani suosta ylös.

Kriitikin avulla siis kehitän itseäni ja positiivisilla huomioilla kasaan voimia selvitä editointiurakasta. Sen lisäksi pitäisi kyllä opetella ajattelemaan itsestä ja omista taidoistaan vähän nätimmin. En ole kirjoittajana täydellinen, mutta en umpisurkeakaan. Ei siis pitäisi aina editointivaiheessa ryhtyä itse polkemaan omaa itsetuntoa. Miksi siis teen niin? En tiedä. Pitäisi lopettaa.

Viikonlopun olen nyt pitänyt vapaata editointihommista ja keskittynyt raapustelemaan blogipostauksia valmiiksi. En tosin ole saanut aikaan niin paljon kuin olisin toivonut. Yhden postauksen kirjoittamiseen menee pidempään kuin yleensä osaa arvata. Yritän kuitenkin ensi viikolla editoimisen lisäksi myös saada postauksen tai pari varastoon. Ensi viikonloppu nimittäin menee ihan muissa puuhissa.

T'äytyy toivoa, että edessä on hyvä viikko. Ehkä flunssakin lähtee jo helpottamaan ja iltaisin jaksamista sitten riittäisi vähän enemmän.