Useimmat ovat varmaan huomanneetkin, että blogista löytyy Julkaisut-sivu. Siellä ei todellakaan ole kaikkea, mitä olen ikinä kirjoittanut, mutta jonkinlainen valikoima tekstejä kuitenkin. Pari suhteellisen tuorettakin juttua on päässyt mukaan.
Helmikuussa oli yksi työkeikka taas ja pääsin kirjoittelemaan juttua Kesätyötreffeistä. Kokemuksena tämä urakka oli vähän erilainen kuin aiemmat, joissa minulla on ollut sentään muutamasta päivästä pariin viikkoon aikaa saada aikaan tarinantynkää. Tällä kertaa toiveissa oli, että juttu on netissä viimeistään tapahtumaan seuraavana päivänä. Todellisuudessa sain sen ulos vasta perjantaina, kun itse tapahtuma oli keskiviikkona, mutta tekstin takkuamisesta viivästys ei kuitenkaan johtunut. Julkaisun kanssa oli haasteita, koska jouduin siirtymään kirjoittamisesta mm. kuvankäsittelyyn ja nettisivun rakenteluun, mitkä nyt eivät millään tasolla ole vahvuusalueitani. Onneksi sentään jokin käry hommista oli pohjalla, muuten olisin ollut pulassa...
Mutta niin, oli taas aika erilainen kokemus tuokin, että deadline paukahti noin tiukaksi. Tietenkin oikeille toimittajille se on ihan tuttua. Ei juttua voi hieroa päivätolkulla vaan uutiset on julkaistava nopeassa tahdissa tai sitten ne eivät olekaan enää uutisia vaan jotain ihan muuta. Myönnän, että kiire teki minut epävarmaksi, mutta tunne oli vain työnnettävä syrjään ja tehtävä parasta mahdollista jälkeä annetussa ajassa. Lopputulos oli omasta mielestäni kohtalainen ja tavoitin myös mielestäni pyydetyn, kepeän, sävyn ainakin suurin piirtein.
En silti välttämättä näe, että olisi niin sanotusti minun juttuni kirjoittaa tällaisia nopeita artikkeleita. Ei, vaikka blogitekstit saattavat joskus syntyä lennossa. Näen blogin enemmän viihteenä itselleni ja päiväkirjana, jonne voi raapustella kevyesti ja huolettomasti (erityisesti Keijumetsästä, Level up!:n kohdalla on ehkä vähän eri juttu). Sen sijaan muut kirjoituksen muodot otan vakavammin ja haluan panostaa niihin toisella tavalla. Minun kohdallani panostus tarkoittaa aikaa ja tekstin hieromista. Ymmärrän kuitenkin, ettei se aina ole mahdollista ja silloin on vain pystyttävä päästämään tuotoksesta irti ja antaa sen mennä matkoihinsa sellaisena kuin se sillä hetkellä on. Kaiken ei tarvitse olla upeaa, riittävän hyvä on riittävän hyvä.
Kesätyötreffit-jutun vastapainona olen kuitenkin koko kuukauden hieronut ja hinkannut toista kirjoitustyötä. Niin, sellaisia nämä kirjoittamisesta otetut lomakuukaudet ovat, kirjoittamisen parissa menevät. Nyt voisi vielä sanoa, että otin editoimisesta lomaa ja päädyin editoimaan. Ihana ironia ja niin edelleen.
Kirjoitin muutama vuosi sitten runomuotoisen tarinan Lemminkäisen ja Joukahaisen taistosta. Kalevalassa ei tällaista taistoa tapahtunut, mutta halusin nähdä yleisön reaktion ja kuulla tulkinnat tekstistä. Ne olivat mielenkiintoisia tuolloin ja osa löysi kyseisestä tarinasta myös homoeroottisen sävyn.
Viime vuonna päädyin sitten kirjoittamaan kyseisen tarinan uudestaan luovan kirjoittamisen kurssille. Meillä oli joitakin hyvin konservatiivisia henkilöitä kurssiporukassa, joten minua ehkä vähän hirvittikin, miten tarinaani suhtauduttaisiin. Olin jo henkisesti valmistautunut ottamaan vastaan kritiikin tästä piilotetusta homoerotiikasta. Hieman yllättäen kukaan ei sitä kurssilla ainakaan maininnut, jos huomasikin. Sen sijaan sana "kyyttösilmä" herätti keskustelua ja minua epäiltiin rasistiksi. Tässä kohtaa lienee syytä sanoa, että käytin sanaa, koska sitä käytetään myös Kalevalassa. Taustalla ei ollut mitään sen kummempaa.
Onneksi keskustelu ei jäänyt kuitenkaan rasismiväittelyn tasolle vaan sain ihan oikeaa ja kunnollistakin palautetta. Mainittavin oli ehdotus tarinan siirtämisestä toiselle aikakaudelle. En tuolle ajatukselle lämmennyt, mutta jonnekin se taisi jäädä muhimaan.
Nimittäin nyt helmikuun alussa jostain syystä muistin taas tuon kurssilla käydyn keskustelun. Kaivoin jälleen kerran tarinan Lemminkäisestä ja Joukahaisesta esiin ja mietin, pitäisikö sille tehdä jotain. Päätin kokeilla ja luonnostelin jonkinlaisen rungon, jota sitten käytännössä olen koko kuukauden työstänyt vähän kerrallaan. Tavoitteena oli, että tuotos on valmis Kalevalan päivänä.
Tiukille veti, mutta maaliin päästiin. Sain tarinarunoni raapusteltua loppuun. Virheettömäksi en sitä uskalla vieläkään väittää, mutta ainakin työstin, hinkkasin ja yritin parhaani. Ehkä nyt voin vihdoin päästää siitäkin kokonaan irti. Kokemus oli antoisa ja projekti mielenkiintoinen, mutta myönnettävä on, että olen saanut siitä nyt tarpeekseni. On onni ja autuus palata ensi kuussa työstämään sellaista editointiurakkaan, jolla ei ole niin mitään tekemistä runouden kanssa.
Tässäpä siis hieman lukemista Kalevalan päivään:
Ja jos olet utelias alkuperäisen suhteen, löydät sen täältä.
Ei kommentteja