Lukupäiväkirja 5/2017: Fantastics Beasts And Where to Find Them - The Original Screenplay

Sain Fantastic Beasts -elokuvan käsikirjoituksen synttärilahjaksi. Olin päättänyt säästää sitä vähän myöhemmäksi, mutta enpä sitten malttanutkaan. Käsikirjoitus tuli ahmaistua muutamassa päivässä, sillä se oli varsin kevyttä ja nopeaa luettavaa jopa minun rauhalliseen tahtiini.



J. K. Rowling - Fantastic Beasts And Where to Find Them - The Original Screenplay


En ole koskaan aiemmin lukenut elokuvakäsikirjoituksia, joten minulla ei ollut ennakko-odotuksia. Tyylillisesti se oli samankaltainen kuin Kirottu lapsi -näytelmä, mutta toisaalta kuitenkin erilainen. En osaa selittää tätä vaikutelmaa, termit ovat hukassa ja käsikirjoituspuoli on minulle sen verran hämärää maastoa (ainakin vielä, siihen olisi joskus kyllä ihana perehtyä). Pidin ehkä tätä leffakäsistä hieman näytelmää helpompana luettavana, mutta saattoihan se johtua siitäkin, että olin jo näytelmän lukenut peräti kahteen kertaan.

Käsikirjoituksen lukemista helpotti myös se, että olen nähnyt kyseisen elokuvan. Tiesin heti, miltä hahmot näyttävät ja kohtauksetkin palautuivat nopeasti mieleen. Ne virtasivat silmille tekstin kautta ja elokuvan pääsi elämään uudestaan läpi, mutta kuitenkin erilaisena kokemuksena kuin valkokankaalta tuijottaen.

Viihdyin käsikirjoituksen parissa, sitä oli kevyt ja helppo lukea. En kuitenkaan osaa sanoa siitä mitään syvällisempää. En tiedä, pitäisikö sitä arvioida tekstinä vai elokuvallisena kokemuksena, mutta tiedän kuitenkin, että viihdyin ja taidan lukea vielä uudemman kerran, kun se suomeksi ilmestyy. 

Mitä taas itse elokuvaan tulee, siitä pidin myös hyvin paljon. Odotan innolla seuraavaa osaa. Minua ei Harry Potterin puuttuminen tarinasa vaivannut (olen kuullut huhuja, että joillekin velhomaailma ei toimi ilman Potteria), koska en Harrysta itsestään hahmona koskaan erityisemmin välittänyt. Newt ja Tina paljastuivat mahtaviksi persooniksi, mutta ehkä vielä enemmän ihastuin Queenieen ja Jacobiin, loistavia hahmoja ja paras rakkaustarina pitkään aikaan!

Ei kommentteja