Marraskuun viimeiset hetket alkavat olla käsillä ja blogi on jämähtänyt hiljaisuuteen. Syynä tähän ollut, mikäs muukaan kuin, kirjoittaminen. Olen kirjoittanut melkein kaikki vapaapäivät ja myös työpäivien jälkeen lukuun ottamatta satunnaisia välipäiviä ja yhtä hitusen pidempää reissua. Kirjojakin on tullut luettua, mutta jaksamista ei ole riittänyt lukupäiväkirjojen raapusteluun.
Deborah Blake - Everyday Witchcraft
Everyday Witchcraft on lojunut hyllyssä aika pitkään. Se on mukavan käytännönläheinen kirja, jossa on selkeitä ohjeita, miten ujuttaa noituuden harjoittaminen omaan arkielämään. Mitään varsinaisen uutta tai edes oivaltavaa se ei tarjoile, mutta toisaalta joskus on ihan hyvä pysähtyä perusasioiden äärelle ja kerrata, mikä olikaan oleellista. Tämä tietysti sillä oletuksella, että lukijalla on jo pohjatietoa aiheesta. Jos sitä ei ole, silloin kirja voi tarjota paljonkin uutta ja ihmeellistä, mutta myös jättää auki joitain asioita siinä määrin, että sen rinnalle kannattaa ottaa joku perusteos luettavaksi.
Tess Whitehurst - Kodin magiaa
Jatkoin sitten samalla linjalla ja lukaisin toisen hyllyä pölyttäneen magiaa ja noituutta käsittelevän teoksen heti perään. Kodin magiaa alkaa mielenkiintoisesti ja inspiroivasti. Se saa vilkuilemaan omia kaappeja kuin konmari ikään ja pohdiskelemaan kämpän feng shuita. Muutaman ensimmäisen luvun jälkeen kirja muuttuu kuitenkin puuduttavaksi ja suorastaan väsyttäväksi luettavaksi. Suurin osa loppupuoliskon sisällöstä koostuu erilaisista resepteistä ja rituaaleista, joiden ainesosat/tarvikkeet ovat niin kalliita, että harva on valmis oikeasti tuollaiseen panostukseen.
Tästä kirjasta kannattaakin lukaista lähinnä alku ja siitäkin suurimman osan voi varmaan korvata konmarittamalla kaappinsa. Oli vähän pettymys.
Ei kommentteja