Ideoiden pyörittelyä

Olen tällä hetkellä jonkinlaisessa välitilassa. Tulen tahto on esilukijoiden hellässä huomassa eikä vielä ole aika aloittaa seuraavan osan kirjoittamista. Halu kirjoittaa on kuitenkin olemassa, joten olenkin naputellut Level up! -blogiin tekstejä syksyä varten valmiiksi. Jotain muutakin voisi silti tehdä...

Pengoin pöytälaatikoita ja löysin vihon täynnä
materiaalia lukioaikaisesta fantasiatarinasta.
Olenkin käyttänyt kesäloman ensimmäisen viikon pohdiskelemalla, mitä oikeastaan tekisin. Tulen tahtoon ei ole koskeminen, sen olen itseltäni toistaiseksi kieltänyt. Saan käydä siihen käsiksi vasta loman jälkeen (mikäli se on siihen mennessä palautunut esilukijoilta), en aiemmin. Tauko antaa vähän etäisyyttä tekstiin ja pystyn työskentelemään sen jälkeen paremmin. Näen ehkä itsekin, mikä kaipaa korjaamista, mikä poistamista, mikä toimii ja mitä tarvitaan lisää. Ehkä esilukijoiltakin tulee näkemyksiä näistä asioista, ainakin toivon niin. Siksi nyt on parempi pidättäytyä tekstin näpelöimisestä ja keksiä muita juttuja.

Vaihtoehto 1: paluu fan fictionin pariin


Olen leikitellyt ajatuksella, että kirjoittaisin pitkästä aikaa fan fictionia. Kyllä, minulla on taas menossa Final Fantasy -raapaleiden kirjoitusurakka, mutta yksi raapale viikossa ei ole kovin paljon. Ehtisin kyllä muutakin.

Final Fantasy XII:n Ivalice kiehtoo minua maailmana, mutta olen pelin hahmoista kirjoittanut jo miltei kyllästymiseen asti. Aina toisinaan pohdin, että olisi kiva kehitellä omia hahmoja, jotka sijoittaisi tuohon ihanaan maailmaan. Olen miettinyt ficciä vieroista tai ilmapiraateista, mikä ei sinällään ole yllättävää. Minulla on jopa jonkinlainen tarinan aihio mielessä, mutta jostain syystä en silti ole siihen uskaltanut tarttua.

Toinen kutkuttava ficci-idea on kirjoittaa Star Ocean: Integrity and Faithlessnessistä. Siinä on liuta upeita hahmoja, joiden välisistä suhteista saisi aikaan vaikka mitä kivaa! Ongelma vain on, etten ole vielä pelannut peliä loppuun, joten saattaisin tehdä kaanonin suhteen vakavia virheitä. En ole siis rohjennut tarttua tähänkään ideaan, vaikka se kutkuttelee koko ajan enemmän ja enemmän takaraivossa.

Vaihtoehto 2: 90-luvun Suomeen sijoittuva koulutarina


Tätä olen miettinyt jo vuoden tai pari. Tasaisin väliajoin se pulpahtaa mieleeni, mutta koskaan en ole vielä saanut aloitettua. Tuollaisena otsikkona juttu kuulostaa tosi tylsältä, mutta minut tuntien mukana on fantasiaelementtejä.

90-luvun olen valinnut siksi, että olin itse muksu silloin, joten ajatus sijoittaa koulutarina tuohon aikaan yksinkertaisesti vain kiehtoo. Lisäksi kännyköiden yms. puuttuminen kuvioista saattaisi olla tarinan kannalta enemmän kuin jees.

Jos nyt saisin tästä jutusta edes suunnitelman tehtyä kesäloman aikana, sekin olisi hyvä. On vaarallista säilyttää ideoita vain omassa päässään. Hienot yksityiskohdat ja ideantyngät pääsevät helposti unohtumaan, mutta jos ne on tallennettu paperille tai tietokoneen kovalevylle, niillä on suuremmat mahdollisuudet selviytyä.

Vaihtoehto 3: Scifi-tarinan edistäminen


Nyt kun olen tuota Star Oceania paukuttanut, ajatus scifistäkin taas innostaa. En vain oikein tiedä, mitä tekisin tuon keskeneräisen tarinani kanssa. Se on yhdistelmä dystopiaa, avaruusseikkailua ja paranormaalia romanssia. Olen miettinyt, onko siinä liikaakin kaikkea. Ehkä ei ole hyvä tunkea tuota kaikkea samaan tarinaan, aineksia voisi olla useampaan (enkä nyt tarkoita sarjan kirjoittamisesta vaan ihan erillisiä juttuja).

Sen tiedän, etten halua kirjoittaa ns. perinteistä scifiä vaan enemmänkin juuri jotain Star Ocean tai Xenoblade Chronicles X -tyylistä eli jälleen mennään sinne JRPG-osastolle. En oikein vielä tiedä, millainen kokonaisuudesta tulisi, vaikka olen tuota tarinaani jo jonkin matkaa raapustellut. Siltä puuttuu kunnollinen suunta, koska harhailen kolmen eri suuntauksen välillä ja pähkäilen, miten yhdistäisin ne vai yhdistänkö ollenkaan. Romantiikasta en joka tapauksessa halua luopua.

Tämäkin tarina vaatisi siis suunnitellua, mutta tällä hetkellä en edes tiedä, mistä lähtisin liikkeelle. Olen vähän hukassa, etsiskelen suuntaan ilman karttaa ja kompassia. Saa nähdä, haahuilenko siis loputtomiin.

Valintoja, valintoja


Tämän ensimmäisen viikon olen siis käytännössä ollut tekemättä mitään kirjoittamisrintamalla, jos ei blogipostausten massaraapustamista lasketa. Se on ihan hyödyllistä, koska syksyllä epäilemättä kiirettä riittää. On hyvä olla jotain varastossa, jolloin voi välillä pitää taukoa bloggaamisesta ja postailla valmiita juttuja.

Täytyy ehkä yrittää saada kuitenkin jotain päätöksiä tehtyä, ettei ihan koko loma mene löllimiseen. Kyllähän se on hyvä tietysti pitää lomaa myös kirjoitushommista, mutta kesäloma on niitä harvoja hetkiä vuodessa, kun oikeasti voin kirjoittaa niin paljon kuin vain ehdin, jaksan ja viitsin, joten olisi sääli jättää tilaisuus käyttämättä.

2 kommenttia

  1. Kaikki valinnat kuulostavat oikeastaan hyviltä. Mikä sinua inspiroi eniten?

    Minä yritän kirjoittaa tauoilla mahdollisimman erilaisia tekstejä käsikseen verrattuna (runoja, novelleja, eri genrejä, fikkejä), koska se tuntuu lataavan akkuja jotenkin tehokkaammin. Tulee virkeä olo ja välitekstien kanssa on usein vähemmän paineita.

    Lomalla kyllä huomaan kirjoittavani usein vähemmän. Olen siinä vaiheessa jo niin kuitti työ + kirjoittaminen kombosta, että aivot eivät enää jaksa keskittyä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oikeastaan tiedä, mikä inspiroi eniten, riippuu ehkä päivästä. :D

      Se on totta, että erilainen teksti lataa aivoja paremmin kuin toinen samanlainen. Liian isoon ja vakavaan projektiinkaan ei välttämättä kannata tarttua, ettei kasaa itselleen jälleen paineita.

      Ennen saatoin kesäloman aikana paukuttaa jopa sen 50 000 sanaa ilman, että se edes tuntui työläältä (marraskuussa se taas ei koskaan onnistu :D), mutta nykyisin huomaan myös, että loma-aikaan tulee kirjoitettua lopulta melko vähän. Sitä on niin uuvahtanut työvuodesta ja sen aikaisesta kirjoittamisesta, että tuleekin tehtyä kaikkea muuta tai ei yhtään mitään. Hyvähän sekin on, mutta toisaalta harmi, ettei tekstit etene.

      Poista