Kesäloma meni miettiessä, mitä sitä oikein kirjoittaisi. Mikään ei ottanut tuulta siipiensä alle, jos edes kasvatti siiventynkiäkään. Sitten se tapahtui. Kesäloman toiseksi viimeisenä päivänä huomasin kilpailukutsun, johon on pakko päästä vastaamaan.
KupoCon ja taidekilpailu
Jotta kilpailusta ymmärtää, pitää ensin avata hieman kontekstiä. Sekä USA:ssa että Britaniassa on suunnitteilla KupoCon-niminen tapahtuma, joka on suunnattu Final Fantasy -pelisarjan faneille. Koska pelisarja on parhautta, olen tuota tapahtumaa kiinnostuneena seurannut. En tosin tiedä, pääsenkö paikan päälle ja ennen kaikkea, uskallanko lähteä yksin, jos pääsisinkin, mutta ajatuksena se kutkuttaa.
Nyt tämä kyseinen con julkisti taidekilpailun. Kilpailu on suunnattu sekä piirtäjille että kirjoittajille, ja luonnollisesti minä olen osallistumassa kirjoituspuoleen. Lokakuun loppuun mennessä on kirjoitettava maksimissaan 2000 sanan fan fiction englanniksi valmiiksi annetuista aiheista, joita on 10 erilaista. Pelin, josta kirjoittaa, saa valita vapaasti kaikkien Final Fantasyjen joukosta.
Palkintoina on sekä rahaa että krääsää ja lisäksi kisatuotoksia julkaistaan conin "Record Keeper's Journalissa". Ilmeisesti ainakin piirrokset ovat myös esillä conissa yhdessä cosplay-kuvien kanssa.
Intoa ja kauhistusta
Olin tikahtua intooni, kun luin kilpailusta. Olen ennenkin osallistunut fan fiction -kirjoituskilpailuihin ja menestynyt niissä ihan kivasti, mutta Suomen piirit ovat pienet ja jo vähäinen nimi takaa kasan ääniä, jos teksti on edes siedettävää. Final Fantasy -aiheisia kilpailuita ei ole juuri ollut, paitsi viimevuotinen FFXIV-kilpailu, johon siihenkin oli pakko tietysti osallistua.
Tällä kertaa saa valita pelinsä itse, en ole sidottu tiettyyn fandomiin. Se on jo yksinään mahtava juttu! Valinta tulikin jo tehtyä kaverin avustuksella ja päätin kirjoittaa Final Fantasy IX:stä. Annetuista aiheista valitsin seuraavan:
"6. Bearing witness to a life-altering event or disaster that takes place in any of the games—all from the POV of an NPC (non-playable character)."
Seuraava askel on päättää, minkä tapahtuman pelistä poimin ja kenen näkökulmasta siitä kirjoitan. Tätä päätöstä en luultavasti sitten ihan näin julkisesti huutelekaan, pääsette näkemään lopputuleman myöhemmin.
Ihan täydellistä intoni kuitenkaan ei ole. Tajuan varsin hyvin, että kansainvälisessä kilpailussa osallistujia on hirvittävän paljon enemmän kuin Suomen fan fiction -piireissä ikinä ja iso osa voi olla ihan tasokkaitakin, moni puhuu ja kirjoittaa äidinkielenään englantia. Menestyminen tällä kertaa on melkoisen epätodennäköistä.
Osaan englantia ihan suhteellisen hyvin, mutta kielioppini on kaukana täydellisestä eikä sanavarastoni ole todellakaan niin laaja ja monipuolinen kuin suomeksi. Tämä kaventaa ilmaisuani ja tekee kirjoittamisesta työläämpää. Editointivaiheessa voi onneksi kuitenkin jonkin verran paikata näitä juttuja. Alkuperäisen kielenpuhujan tasolle en kuitenkaan pysty nykyisellä kielitaidollani pääsemään, mikä varmasti heikentää pärjäämismahdollisuuksiani.
Tällä kertaa tiedän tarvitsevani beta-lukijan. En sellaista ficcien kohdalla läheskään aina käytä, koska kirjoitan aiheista, joita juuri kukaan ei tunnu haluavan beta-lukea, betan etsimiseen menee ikuisuus eikä silti välttämättä löydy. Nyt sellainen on vain pakko saada. Jos ei muuta, täytyy nakittaa M tähän hommaan. Kauhistelen jo valmiiksi, kuinka paljon naputusta saankaan tältä betalta kuulla tekstini kökköydestä. Ehkä käy betaa vähän sääliksikin, heh.
Sitten jos jostain mystisestä syystä pärjäänkin, päätyy tekstini kansainvälisesti luettavaksi. Okei, luultavasti lukijoita on lopulta melko vähän siinä mittakaavassa, mutta kuitenkin. Se on monen kriittisen katseen tarkasteltavana ja ajatus on pelottava. Tosin samaan aikaan aika hulppeakin. Ole tässä nyt sitten.
Fiilis on hassu. Tekisi mieli pomppia. Raha ja krääsä ovat sivuseikka, vieraalla kielellä kirjoittaminen samaten. Tämä on vain sellainen tilaisuus, mitä olen odotellut. Totta kai voin kirjoitella ficcejä illat pitkät koneen ääressä ja julkaista niitä blogissa koska vain, kyse ei ole siitä. Tarvitsin jonkinlaista potkua takapuoleen, inspiraatioruisketta ja nyt se sitten tuli.
Minä haluan tehdä tämän. Ihan sama palkinnoille, ficci on päästävä kirjoittamaan!
Juuri oikea hetki
Kilpailu ei olisi voinut osua parempaan saumaan. Annoin Tulen tahdon esilukuun lisäaikaa, joten en voi vielä käydä sen kimppuun. Tekstit ovat jumittaneet todella pahasti ja kesä on mennyt muissa puuhissa. Minulla on siis nyt hyvin aikaa ja intoa kirjoittaa elokuun aikana tämä pieni englanninkielinen ficci. Sen jälkeen editoimiseen jää vielä reilusti aikaa ja sitä voin tehdä vuorotellen Tulen tahdon editoinnin kanssa, se voi jopa virkistää aivoja, kun paneutuu välillä aivan erilaiseen juttuun.
On sellainen olo, että jotain tällaista olen odottanutkin. Tämän takia en saanut mitään aikaan, piti jättää tilaa juuri tälle projektille. Ehkä se on vähän kohtaloon uskomista, mutta olkoon niin. Kaikellahan on tarkoituksensa. Vai mitä?
Onpa hauska kilpailu! Harmi että itsellä on tuhat rautaa tulessa juuri nyt, muuten voisin harkita osallistumista.
VastaaPoistaIlmoittaudun kuitenkin koelukijaksi jos sellaista vielä kaipaat. FF-maailmat ovat hyvin tuttuja ja englanniksi kirjoittamisesta minulla on rutkasti kokemusta, joten pystyisin katsomaan sekä tekstin sujuvuutta, että tarinan istuvuutta valitun pelin maailmaan.
Koelukija olisi enemmän kuin tervetullut! Kiitoksia! Tökin sitten, kun ficci on siinä vaiheessa, että sitä kehtaa ylipäätään näyttää kenellekään.
PoistaKilpailu tosiaan kuulostaa niin hauskalta, että pakkohan siihen on osallistua. Tosin jos on monta hommaa kesken, pitää toki priorisoida. Mun kannalta tämä sattui nyt erinomaiseen väliin.